Huumori ja harjoittelu yhdistyvät Miesten vuorolla Nokialla

Aika lailla vuosi sitten kyllästyin kuuntelemaan lähipiirin miesten valituksia siitä, kuinka koko ajan joku paikka oli jumissa tai sattui sinne ja tänne. Päätin järjestää kerran viikossa ”jumpan”, jossa pääpaino olisi kehon tukilihasten vahvistamisessa ja ryhdin parantamisessa sekä liikkuvuuden lisäämisessä. Tämähän on harjoittelun osa-alue, joka suurimmalla osalla jää tekemättä, vaikka se on perusta kaikelle muulle tekemiselle – ihan arkipäivän askareista lähtien.

Hyvin pienellä markkinoinnilla Miesten vuorolle lähti tammikuussa 2016 mukaan reilu kymmenen kiinnostunutta miestä. Porukan nuorin oli 31 ja vanhin 60, mutta silti kaikki lähtivät yllättävänkin samalta taitotasolta liikkeelle. Kevään ahkera harjoittelu tuotti tulosta: moni kertoi vaikutusten siirtyneen arkielämään muun muassa parempana tasapainona ja kehittymisenä höntsypeleissä.

Haimme mukaan Kunnossa kaiken ikää -hankkeeseen kevään päätyttyä ja laajensimme toimintaa kahteen vuoroon viikossa: Miesten vuoroon ja Miesten huoltoon. Näin oli mahdollista keskittyä kerran viikossa kunnolla lihaskuntoharjoitteluun ja toisella kertaa liikkuvuuteen ja kehonhallintaan. Reilu kymmenen miestä kävikin ahkerasti kaksi kertaa viikossa kuntoilemassa. Vuoden harjoittelun jälkeen näkyvät muutokset kehossa ovat valtaisia: ryhti on parantunut monilla silmin nähden ja liikkuvuutta on tullut lisää jokaiseen kehoon. Muutoksen huomaa kuulemma jokapäiväisessä elämässäkin, kun on paljon helpompi olla.

Miesten vuorolla harjoittelu ei ole ryppyotsaista, vaan alusta asti mukana on ollut aimo annos huumoria: ensimmäisillä kerroilla joku miehistä kyseli, olivatko venytysliikkeet jostain kidutusoppaasta. Tänä syksynä eräs herrasmies totesi käyvänsä sunnuntaisin, koska harjoittelu on vähän kuin kalanmaksaöljy: pahan makuista, mutta tekee hyvää. Ei kaiken tarvitse olla aina niin vakavaa – ei silloinkaan, kun kaikki kädet ja jalat eivät mene koordinaatioharjoituksissa ihan oikeaan rytmiin.

Ryhmään mahtuisi vielä enemmänkin porukkaa. Luotamme siihen, että positiivinen sana osallistujilta kiirii pikkuhiljaa ja myös ne, jotka eivät ole ennen perustaneet lihaskuntoharjoittelusta, uskaltautuvat mukaan ryhmään. Sitä odotellessa jo mukana olevat miehet jatkavat määrätietoista harjoittelua saadakseen entistä paremman olon ja toimivamman kehon.

Teksti ja kuvat: Jenni Antinmaa

Lisätietoja:
Jenni Antinmaa, Miesten vuoron ohjaaja
p. 040 723 3388
[email protected]

https://www.pyryhockey.com/24831