Liikkujan Apteekki -koulutuskiertue
Liikkujan Apteekki -konseptia kehitetään pilottivaiheen jälkeen valtakunnalliseksi syksyn 2012 koulutuskiertueella.
 
Hyvinvoiva kunta - arkiliikunnan olosuhdeseminaari
Olosuhdeseminaari järjestetään 15. marraskuuta 2012 Helsingissä. Seminaarin teemana on elinympäristön kehittäminen päivittäiseen fyysiseen aktiivisuuteen ja liikuntaan kannustavaksi.
 
KKI-Päivät 2013
KKI-Päivät 2013 järjestetään Turussa 14.-15.3.
 
Kunnon Laiva 2013
Seuraava Kunnon Laiva risteilee vuonna 2013 23.-25. elokuuta. Ohjelman teemana on elämyksellisyys.
 
SuomiMies seikkailee -rekkakiertue
SuomiMies seikkailee -rekkakiertue kiersi ympäri Suomea toukokuussa ja syyskuussa. SuomiMiehiä testattiin kiertueella yli 10 000.
 
Kipinät 1/2012
Ulkoasultaan uudistunut Kipinät on ilmestynyt.
 
SuomiMies seikkailee -rekkakiertueen testitulokset
Testatut-raportti tiivistää vuoden 2011 SuomiMies seikkailee -rekkakiertueen kuntotestien tulokset.
 
SuomiMiehen treeniopas
SuomiMiehen treenioppaassa keskitytään viiden helpon perustreenin kautta SuomiMiehen kunnonkohotukseen.
 
KKI-Istumiskortti
KKI-istumiskortti on tarkoitettu herättelemään arjen aktiivisuuteen istumisen määrää seuraamalla.
 
SuomiMiehen liikuntavinkit
SuomiMiehen liikuntavinkit tarjoavat miehiseen makuun helppoja ja hauskoja liikuntaideoita. Reipasta menoa SuomiMiehet!
 

 

Kunnossa kaiken ikää -ohjelma
on valtakunnallinen ministeriöiden rahoittama toimintaohjelma.
Sen tavoitteena on innostaa yli
40-vuotiaita säännöllisen
liikunnan pariin ja luoda
eri puolille Suomea helposti lähestyttäviä liikuntapalveluja.

 

 

 >TtM, fysioterapeutti Tanja Onatsu on valittu hankevalmistelijan äitiysloman sijaiseksi. (8.3.2012)
  Lisää ...  
 >KKI-ohjelma palkitsi vuosijuhlapäivänään vuoden 2011 terveysliikuntahankkeet ja liikkumisympäristön edistämisteon (24.1.2012)
  Lisää ...  
 >Suomalaiset miehet ovat kiinnostuneita omasta kunnostaan ja terveydestään. Kiinnostuksesta kertoi testimenestys SuomiMies seikkailee -rekkakiertue vuonna 2011. (12.1.2012)
  Lisää ...  
 >KKI-ohjelma jakaa hanketukea hakukierroksella 1/2012 yhteensä 98 hankkeelle, mikäli kyseiseen tarkoitukseen varat myönnetään. (21.12.2011)
  Lisää ...  
 
YellowBarImage
Kunnossa kaiken ikää -ohjelma | Viitaniementie 15 | 40720 Jyväskylä | Y-tunnus 0174775-5 Copyright © KKI-ohjelma 2008